Etusivu

Kuluva vuosi on kerhon 44. toimintavuosi!

Lappeenrannan moottoripyöräilijät ry on vuonna 1977 perustettu aktiivinen moottoripyöräkerho, joka on Suomen Moottoriliitto ry (SML) jäsenjärjestö. Jäsenet harrastavat matkamoottoripyöräilyä ja veteraanipyöräilyä sekä kilvanajoa eri lajeissa.

Kerhotilamme sijaitsee Lauritsalan kaupunginosassa, osoitteessa Telakantie 8, 53300 Lappeenranta. Siellä pidetään torstai-iltaisin kerhoiltoja klo 18 -21.00 (COVID-19 sallimissa rajoissa)
Kesäisin jäseniä tapaa myös satamassa.

Kerhon toimintakausi käynnistyy perinteisestä mp-näyttelymatkasta Helsinkiin, sekä pilkkikilpailuista Saimaan jäillä.

Ajokauden avajaisia odotellessa, pidetään kerhotilojen kunnostustalkoita sekä suunnitellaan uusia tapahtumia tulevalle ajokaudelle.

Ajokauden avajaistapahtumina järjestetään ruosteenpoisto / ajokoulutuspäivä, jossa paikalla on ammattiopettaja.

Kerhomme osallistuu erilaisiin tapahtumiin. Tällaisia ovat esimerkiksi Motoristien kevätpäivät. Kerhomme järjestää yhteisiä tapahtumia mm. Yöttömän yön ajelun merkeissä, sekä mahdollisuuksien mukaan myös matkat Venäjän karjalaan, Viroon, tai jokin muu kerhoretki.

Ajokausi päättyy ajokauden päättäjäisiin, sekä pikkujouluihin – joissa palkitaan ansioituneita kerholaisia.

Briefly In English

”Lappeenrannan Moottoripyöräilijät” or ”LrMP” is Finnish club of motorcyclists. The club is established 1977 and today we have about 350 members. The interest area of our members varies from racing to touring.

The club is member of both Finnish national motorcycling central organisation SML.

Our hometown Lappeenranta lies in south-eastern Finland quite near Russian border.

The address of our club house is 
Telakantie 8
FIN-53300 LAPPEENRANTA
FINLAND